Salmiakki Finlandia 1997-2017

Tsaukki Taukki -jauhe palkittiin vuoden 1997 parhaana salmiakkina. Tuotetta myydään Suomessa nyt sekä alkuperäisnimellään Hockey Pulver että jälleen myös Tsaukki Taukkina. Kuva: Suomen Salmiakkiyhdistys

Vuoden parhaan salmiakkikarkin aateloiva Salmiakki Finlandia-palkinto jaetaan vuosittain yhdistyksemme vuosijuhlassa Salmiakkigaalassa. Palkittava tuote voi olla klassikko tai uutuusmakeinen. Yhdistyksen päättävä elin salmiakkikonklaavi äänestää keskuudessaan nominaateiksi osapuilleen kuusi ehdokasmakeista. Lisäksi konklaavi nimeää ulkopuolisen tuomarin/tuomarit, jotka tekevät lopullisen valinnan. Konklaaville voi lähettää ehdotuksia Finlandia-palkittavista emailitse: salmiakki.fi[at]gmail.com.

Salmiakki Finlandia -palkinto myönnetään samalle makeiselle vain kerran.
Tähän mennessä palkitut:

2016: Super Salty Salmiakkola (Gammelstads, Ruotsi)
Tuomareina toimivat kansanedustaja Pekka Haavisto ja lauluntekijä, tv-persoona Mikko Kuustonen.

2015: Killerbon Soft (Toms, Tanska)
Tuomareina olivat näyttelijät Anu Sinisalo ja Tommi Korpela.

2014: Suklaasalmiakkimanteli (Choco Support, Hollanti)

Tuomaristo kehui suklaa/salmiakki/manteli-yhdistelmätuotetta hienoksi ja rohkeaksi keksinnöksi. Manteli vei nimiinsä myös Salmiakkigaalan yleisöäänestyksen.
Hollantilaisherkun originaalinimi on Almond Salmiak Milk Chocolate. Alankomaat lienee kaukaisin paikka, johon palkintomme on kuunaan matkannut. Tuomareina toimivat näyttelijät Kati Outinen ja Vesa Vierikko.
Mantelilla on Suomessa ainakin kolme jakelijaa/maahantuojaa: Exotic Snacks, Punnitse ja Säästä -ketju sekä Lunapark Scandinavia.

 

2013: Super Salty (Lakritsfabriken i Ramlösa, Ruotsi)

Super Salty (Lakritsfabriken i Ramlösa). Salmiakki Finlandia -ehdokas 2013.

Super Salty -salmiakkilaku från Skåne, Sverige. Foto: Minna Hujanen

Herkullinen salmiakkilaku-uutuus Ruotsista. Salmaripalojen jännittävä tekstuuri juontuu siitä, että taikinassa on käytetty riisijauhoa vehnäjauhon asemesta. Tuote on gluteeniton. Ekstraplussaa valmistajayhtiö saa tyylikkäistä pakkauksista, rasiakokoisesta isompiin. Tuotetta saa  toistaiseksi vain harvoista kaupoista Suomessa. Tehdas tekee Super Saltyn lisäksi miedompaa salmiakkiversiota Saltya.

Tuomareina toimivat näyttelijä Elina Knihtilä ja rockmuusikko Jouni Hynynen.

 

2012: Pöyröö Puluveri (Namitupa)

Valmistaja lisäsi palkitsemisen jälkeen Pöyröö-purnukoidensa kanteen pienen Salmiakki Finlandia -tarran. Kuvassa purkkityyppi, joka oli käytössä jo ennen palkintoa. Foto: Suomen Salmiakkiyhdistys

Lasipurkissa myytävä pulveriherkku on tullut markkinoille vuonna 2011, ja sitä valmistaa piskuinen Namitupa-yhtiö Etelä-Pohjanmaan Ilmajoella. Murresana pöyröö tarkoittaa tyhmää ja yksinkertaista.

Tuomareina Fingerpori-sarjakuvastaan kansallisesti kuulu Pertti Jarla ja tv:n Runoraadin toimittaja Minna Joenniemi.

 

 

 

 

2011: Lakritsi Ufo (Troll-Gott, Ruotsi, maahantuoja Karkkimies Oy)

Tehokas Lakritsi Ufo on kotoisin pienestä ruotsalaiskunnasta nimeltä Årjäng, joka sijaitsee Värmlannin maakunnassa liki Norjan rajaa.  Foto: Suomen Salmiakkiyhdistys

1990-luvun alussa kehitetty Lakritsi Ufo ei ole tunnettu makeinen kotimaassaan Ruotsissa, itse asiassa sitä ei vuosikausiin edes myyty siellä. Vasta Salmiakki Finlandia 2011 -palkinnon jälkeen tukholmalainen makeisputiikki Choklad & Lakrits kiinnostui asiasta ja otti karkin valikoimiinsa. Eikä Ufoja bongaa joka paikasta Suomestakaan – varmimpia löytöpaikkoja ovat esimerkiksi videovuokraamojen makeislaarit.

Miksi ihmeessä vahvan salmiakkimakeisen nimi on Lakritsi Ufo? Maahantuojalla oli makeisen julkaisuaikaan jo niin monia salmiakki-nimellä alkavia tuotteita katalogissaan, että yhtiö katsoi vaihtelun olevan paikallaan.

Viivi & Wagner -sarjakuvan isä Juba Tuomola oli salmiakkidiktaattorina vuonna 2011 ja valitsi Ufon ehdolla olevista parhaaksi.

 

2010: Malaco Must Dark Shots (Leaf)

Raesalmiakki Malaco Must Dark Shots (Leaf). Foto: Allthingsliquorice.co.uk

Tuomaristo kiitteli voittajasalmiakkia sen täydellisestä mausta, mutta myös makeisen muoto ja suutuntuma saivat runsaasti kehuja, uutisoi Helsingin Sanomat 24.1.2010. ”Siinä on kiehtovan tasainen ja suuta hyväilevä tekstuuri. Se ei muuttunut suussa veteläksi tai jauhoiseksi, eikä juuttunut hampaisiin tai kitalakeen vaan sisus oli sopivan karkeaa ja kiintoisaa”, Pasi Heikura, toinen vuoden salmiakkituomareista, muotoili HS:lle. ”Alivaltiosihteeri” Heikura valitsi voittajan yhdessä teatteriohjaaja Leea Klemolan kanssa.

 

2009: Palkintoa ei jaettu

 

Vuonna 2008 yhdistys nimesi ensimmäisiksi ulkopuolisiksi Salmiakki Finlandia -tuomareiksi Wilson Kirwan ja Remu Aaltosen. Foto: Henrik Schütt

2008: Hopea Toffee (Leaf)

– Tuomareina toimineet rockmuusikko Remu Aaltonen ja urheilija-satusetä Wilson Kirwa palkitsivat miedon toffeekarkin ja yllättivät valinnallaan ainakin jyrkän siiven salmiakinystävät. Monien faniensa pettymykseksi taas valmistaja poisti vähäisen menekin takia Hopea Toffeen tuotevalikoimastaan Finlandia-palkitsemisen jälkeen. Syyskuussa 2013 tuote palaa kauppoihin: valmistaja heltyi comebackiin kuluttajien nettiadressin myötä.

Hellaksen 1970-luvun pitkulaista Hopea Toffee -klassikkoa sai 2000-luvulla paperiin käärittynä irto- ja pussimakeisena. Kuvalähde: hky-palvelut.fi

 

 

 

 

 

 

 

2007: Turkinpippureiden keksijä Per Fjelsten

Yhdistyksen 10-vuotisgaalassa päätettiin poikkeuksellisesti myöntää postuumi elämäntyöpalkinto tanskalaiselle makeismestarille, joka kehitti Tyrkisk Peber -klassikon 1970-luvulla. Per Fjelsten (1918–2004) sai Salmiakki Finlandia 2007 -palkinnon ansioistaan Tyrkisk Peber -klassikkomakeisen isänä. Fjelsten kehitti vallankumouksellisen pippurikaramellin vuonna 1976. ”Turkkarista” tuli hänen perheyhtiönsä  Perellyn hittituote. Nykyisin tuotemerkin omistaa  Cloetta Fazer. Salmiakkigaalassa palkintopystin vastaanotti Fjelstenin suvun edustajana Dansk Klub, joka on Suomessa asuvien tanskalaisten yhteisö.

2006: Jättis Salmiakki -jäätelötuutti (Ingman)

Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa jäätelötuotteelle myönnetty Salmiakki Finlandia. ”Uutuusjäätelöön on tällä kertaa saatu poikkeuksellisen hyvin salmiakin makua. Onnistuneita salmiakkijäätelöitä tapaa tosi harvoin”, yhdistyksen palkintoraati muistuttaa perusteluissaan.

2005: Salmiakkikiekko (Salminger, Haribo)

Yhdistyksen raadin mukaan sokerilla kuorrutettu tummaverikkö on passelin kokoinen ja jämptin makuinen seuralainen. Karkin salmiakkipitoisuus on sangen ideaali, eikä sen koostumusta ole juuri jouduttu muuttamaan vuosikymmenten aikana. Saksalaisyhtiö Haribon Salmiakkikiekko on hyväillyt suomalaisten nieluja jo 1970-luvulta alkaen.

 

2004: Salmiakkilantti (Salta Pengar, Bubs, Ruotsi)

Ruotsalaisen Bubsin maittava Salmiakkilantti (Salta Pengar) on nykyistä suomalaista merkkaria isompi ja pehmeämpi. Foto: Bubs

Yhdistyksen raadin mukaan voittajaherkku Salmiakkilantti (Salta Pengar) on ”merkkarinostalgiaa ruokkiva valumakeinen, jonka rakenteeseen on loihdittu uudenlaista, suopeaa notkeutta”.

 

 

 

 

2003: Pantteri Tassu (Cloetta Fazer)

Yhdistyksen raadin mukaan palkitulla Pantteri Tassu -pehmokarkilla on ”riuskaan mässytykseen tarvittava suopea koostumus, ja sen salmiakkisuus säilyy tasavahvana läpi nautintatilanteen”.

 

Vuonna 2002 aateloitua Dracula Pilleriä myydään niin irtona kuin pussikarkkinakin. Kuvalähde: Allthingsliquorice.co.uk

2002: Dracula-pilleri (Troll-Gott, Ruotsi, maahantuoja: Karkkimies Oy)

Kuvassa vuonna 2001 palkitun Halvan Salmiakin tax freestä tuttu suurikokoisempi loota, jonka sisältämät ruutusalmiakit ovat kookkaampia kuin pikkuaskissa. Kuva: Suomen Salmiakkiyhdistys

– Dracula-pillerit tunnetaan kotimaassaan Ruotsissa pussikarkkina tuotenimellä Jättesalt. Pientehdas Troll-Gott valmistaa sekä Draculat että Lakritsi Ufot pienessä Årjängin kunnassa Värmlannin maakunnassa liki Norjan rajaa.

 

 

 

2001: Halvan salmiakkiaski (Halva)

– Päätimme palkita Halvan Salmiakin rasiakarkin maittavat pienjyvät. Yhtiön suurempikokoiset, karkkipusseissa myytävät ruutusalmiakit tehdään samasta makeismassasta, mutta ne maistuvat hieman erilaisilta. Askin pikkunamien pinnassa ei esim. ole niin paljon liukasta öljyisyyden tuntua. Molemmilla versioilla on toki vannoutuneet kannattajansa, kyseessä on klassinen makuasia.

 


Lakrisal sai pystin vuonna 2000. Kuvalähde: pamark.fi

2000: Lakrisal (Leaf)

Aina luotettava tablettipatruuna oli  konklaaville varma valinta. Salmiakinhimon saa Lakrisalilla yleensä ripeästi tyydytettyä.

 

 

 

 

 

1999: Palkintoa ei jaettu.

 

Vuonna 1998 palkitun Suolasillin valmistajan nimi on asemoitu kohokirjaimin makeisen kylkeen. Foto: Torebrings.se

 

1998: Suolasilli (Salt Sill, Malaco, Ruotsi)

– Malacon Suolasilliä on myyty kotimaassaan myös pussituotteena, mutta Suomessa sen löytää  irtokarkkilaareista. Palkitsemisen jälkeisinä vuosina tuotteen salmiakkipitoisuus tuntuu miedontuneen.

 

 

 

1997: Tsaukki Taukki -jauhe (Hockey Pulver, Totte-Gott, Ruotsi. Maahantuoja Makeistukkurit / nyk. Lunapark Scandinavia. Tuotevalokuvan löydät palaamalla sivun alkuun.)

Salmiakkiyhdistyksen konklaavi oli ensimmäisestä palkittavastaan herttaisen yksimielinen – vastaavaa konsensusta on harvemmin nähty yhteisön johtokunnan historiassa. Turkulaisyritys Makeistukkurit luopui 1990-luvun hittijauheen maahantuonnista kuitenkin 2000-luvulla, kun tuotteen säilyvyys aiheutti ongelmia. Sen jälkeen ruotsalaisjauhetta on saanut ainakin R-kioskeista jääkiekkoteemaisella alkuperäisnimellään Hockey Pulver. 2010-luvulla jauhe pelmahti Suomessa jälleen myyntiin Tsaukki Taukki -nimellä, eli nykyisin samaa jauhetta saa sekä alkuperäisellä että suomalaisella nimellä.

———————————————————————————–

Espoolaisyhtiö Karkkimies Oy/Candyman Ltd:n johtaja Kurt Nummelin on pokannut jo kahdesti Salmiakki Finlandian. Yritys tuo Ruotsista Suomeen vahvoja herkkuja Draculaa ja Lakritsi Ufoa. Kuva: Suomen Salmiakkiyhdistys

Salmiakki Finlandia -palkinto oli alkujaan nimeltään Vuoden salmiakkituote ja Vuoden salmiakki. Vuonna 2001 palkinnon nimi muutettiin entistä juhlavammaksi. Palkintoa ei jaettu vuosina 1999 ja 2009, koska juhlagaala siirrettiin edellisen vuoden lopusta yli vuodenvaihteen.

Vaikka ensipalkinnossa on vuosilukema 1997, Tsaukki-jauheen maahantuoja sai palkintonsa seuraavan vuoden puolella, tammikuussa 1998, jolloin – jos muistamme abaut oikein – pidettiin ihka ensimmäinen Salmiakkigaala helsinkiläisravintola Juttutuvassa. Palkitsemisella tarkasteltiin päättynyttä salmarivuotta.

 

Vastaa