Oho! Uutuustuote Savusalmiakki toi hunajanvalmistaja Huhtasrinteelle voiton jo toisena vuonna perätysten Salmiakkipiknikillä. Tämä on sikälikin huomionarvoista, että hunajia on perimätiedon mukaan ollut vasta kahdella piknikillä arvioitavana.
Arviokattauksessa oli mukana yksi jäätelö, kaksi hunajaa ja neljä makeispussia (Fazer, Halva, Panda). Karkkipusseista kaksi oli usean makeislaadun koostepussia, joiden pakkaukseen oli oheistettu piirrokset siitä, mitä laatuja sisältä löytyy, hyvää kuluttajapalvelua! Osa arvioitavista tuotteista oli valmistajien arvioitavaksi tarjoamia, osa yhdistyksen pyytämiä. Valtaosa uutuuksia tai uudehkoja.
Yleisesti ottaen tällä piknikillä annetut pisteet olivat keskimääräistä piknikiä korkeampia, havaitsivat yhdistyksen kokeneet yhteenlaskijat.
Tuotteista annettiin vanhaan malliin kouluarvosana (4-10) ja verbaaliset näkemykset.
Salmiakkifaneja oli mukana nelisenkymmentä, ja vastauspapereita palautettiin 29. Kommentit ovat vastauspapereista.
1. SAVUSALMIAKKI, hunaja (Huhtasrinne), keskiarvo: 8,43
huhtasrinne.fi
Tuoksussa ihanan savuinen (savusauna) aromi, Suomen kesä.
Olen yhtäkkiä itse tehdyn salmarin ja tervasnapsin yhdistyneessä psykedeliassa, ja pidän siitä.
Voimakkaan hienostunut, selkeän monikäyttöinen tuote jäätelöstä lettujen kautta salaatti- ja liharuokiin – ehkä juomiinkin!
Aivan todella hyvää piknikillä mukana olleen nyhtöpossun kanssa.
Vaatii vielä hieman totuttelua.
2. MUSTA PANTTERI (Fazer), 80 g pienpussi, keskiarvo: 8,10
fazer.fi
Perushyvä ja turvallinen. Pikkupussi just passeli omaan makuun.
Hyvä potku heti alusta asti.
Sopiva äkilliseen salmiakinhimoon.
Musta Pantteri on kuin Volkswagen Golf: muita karkkeja verrataan siihen.
Perfekt!
Onko makua muutettu?
Mielestäni kiinteämpi kuin ennen.
3. CLASSIC VALKOSUKLAA-SALMIAKKI (Nestlé), jätski, keskiarvo: 8,07
Laadukas yleisvaikutelma.
Salmiakki maistuu hyvin kermaisen jäätelön ”takaa”.
Yllättävän salmiakkinen. Ihanaa rouskuvaa salmiakkia! Hyviä krispejä juttuja.
Muuten olis kymppi mutta kuorrute hieman liian makea.
Ainesosalista pitkä: dekstroosi ja maltodekstriini, o-ou!
4. X-SALT (Halva), 3 erilaista karkkia, keskiarvo: 7,86
halva.fi
Pirun oiva mättöpussi!
Oikein loistava sekoitus: chiliä on täydellinen määrä antamaan hieman potkua, mutta ei peitä salmiakin makua.
Pommi räjäytti pankin, osui ja upposi.
Liian suolaisia, aivan liian suolaisia..
5. ANITSI (Huhtasrinne), keskiarvo: 7,62
huhtasrinne.fi
Tämä olisi hyvää esim. uunijuuresten päällä.
Jouluinen aromi.
Kummassakin (vrt. Savusalmiakki) söpöt purkit, sopivan kokoiset, helppo avata.
Mukavan jännä koostumus. Hyvä anis, hituleet eivät miellyttäviä.
Purkista ei käy selville se, että on salmiakin makuista.
Näytti sinapilta.
6. LAKUMIX SALMIAKKI (Panda), 6 erilaista, keskiarvo: 7,34
panda.fi
Kiva ulkoasu, hauska vetoketju. Voisi olla mukana vahvempiakin makuja.
Keskivertoa laadukkaaampi mättöhenkinen pussi: oma suosikkini valkopallo.
Kuula paras, vadelma heikoin.
Pussin uudelleensulkeutumismahdollisuus plussaa.
Liian sokerinen kokonaisuus, odotukset pettivät.
7. SMOOTH SALMIAK (Fazer), keskiarvo: 6,62
fazer.fi
Laku on mukavan pehmeä, muoto kiva neliö ja sopivan kokoinen suuhun. Tämä on lakuna hyvä, mutta salmiakin kanssa ei mitään tekemistä.
Suutuntuma hyvä, syö monta peräkkäin huomaamattaan.
Voi olla nimen perusteella pettymys, jos olettaa tuotteen olevan salmiakkisempi.
Pussi tyylikäs, arvokkaan näköinen. Fariini(?)sokeri jänskä plussa.
Päällä oleva sokeri outoa, aivan liian vähän salmiakkia.
—
—
Salmiakkiyhdistyksen piknik on järjestetty 1990-luvun lopulta alkaen vuosittain Suomenlinnassa. Traditio jatkuu ensi vuonna.
Tattis 4.6.2016 mukana olleille sekä valmistajille! Tervetuloa uudestaan!