
Salmiakkipiknikväki kokoontui tuulensuojassa Suomenlinnan eväsruokailutilassa. Kuva: Suomen Salmiakkiyhdistys
90-luvun lopulta asti vuosittain Suomenlinnassa järjestetty Salmiakkipiknik joutui ensimmäistä kertaa turvautumaan sisätiloihin tuulisen sään takia 30.6.2012. Tunnelma oli siitä huolimatta hartaan suopea.
Yli kuudellekymmenelle piknikläisille maisteltavaksi toimitettiin kahdeksan karkkinäytettä turkkarijäätelöstä hollantilaisiin pussinameihin ja pohjalaisnapeista tuliseen chilisalmiakkiin.

Salmiakkipiknikin house band Tuba Duo tahditti karkinsyöntiä. Orkesterin levyjä voi tilata osoitteesta jussiharju@netti.fi. Kuva: Suomen Salmiakkiyhdistys
Salmiakkipiknik 2012:n tunnelmaa rytmitti elävällä musiikilla tarunhohtoinen vaskikaksikko Tuba Duo. Jussi Harju ja Manu Uotila aloittivat settinsä sääoptimistisuuden sävyttämällä ruotsalaisella kesäklassikolla Jag tror på sommaren.
Salmiakkipiknik järjestettiin ensimmäistä kertaa joko vuonna 1999 tai 1998: muistikuvat ovat hapertuneet varhaisista ajoista. Siitä lähtien salmiakkiväen retkikunta on suunnannut joka kesä Helsingin Suomenlinnan linnakesaarelle.